27.6.2015

Hauska pöytävalaisin

Kohtasin hauskan pöytävalaisimen kahvila Artist Svenskanissa. Kuka lie keksinyt, minusta se on yksinkertaisuudessaan hyvinkin oivallettu. Kierrätyskamaa parhaimmillaan. Tuosta hetikin mieleen juolahtaa, mistä muusta voisi vastaavaa kehitellä. Vaikka mistä. Kiva, kiva.


26.6.2015

Turistina Tammisaaressa

Käytiin Tammisaaressa turistina. Joka kesähän minä siellä käyn ja aina se jaksaa ihastuttaa. Pieni kaupunki kuin menneiltä ajoilta. Siellä tulee juuri sellainen fiilis, kuin menisit aikajanalla taaksepäin. Enkä nyt tarkoita negatiivisessa mielessä. Ei missään nimessä. Hyvin on hurmaava, merellinen pikku kaupunki.

Mittatilauksena viulu

Iltapäivällä

Kertokaa se hänelle
Tiesitkö, että Tammisaari on jopa vanhempi kaupunki kuin Helsinki? Kuningas Kustaa Vaasa perusti Suomeen kaksi kaupunkia, Tammisaaren 1546 ja Hki 1550. Tammisaari onkin oiva kohde tutustua sen aikaiseen arkkitehtuuriin. Kannattaa käydä Turisti-infosta ( siinä torin laidalla) noutamassa opasteet, näin saa ehdottomasti kaupungista enemmän irti. Talojen iän voi päätellä seinälaudoituksesta ja ikkunoista ja se tekee tutkimisen mielenkiintoisemmaksi. Hauska yksityiskohta on myös katujen vanhat nimikyltit. On hatuntekijän, hansikkaantekijäkatua ym. Kertoivat silloisesta omavaraisuudesta. Ja voi hyvinkin kuvitella, kuinka ko. ammatinharjoittajat ovat kaduillaan työtään tehneet.

Niin?

Silloin ennen

Suljettu
Tammisaaressa on useampikin kiva kahvila. Menneiden aikojen tuulahdus, Cafe Gamla Stan oli niin täynnä, että joukkoon ei enää mahtunut. Tuskin se normaalisti on arkipäiväisin ihan noin täynnä, mutta tällä kertaa kahvilassa esiintyi Voice of Finland artisteja, ja siksi tupa ja sen hurmaava puutarha ylikansoitettu. Torin laidalta löytyy parikin kivaa kahvilaa terasseineen.

Tarvitset mua


Herraa kiittäen

Makuna mansikka

Senkin härkä
Muutama kiva sisustusliike löytyy myös. Torin laidalla oleva Tre Rum Kök on tavara paljoudessaan ykkönen. Kaikkea juuri sellaista mitä tarvitset, etkä edes tiennyt tarvitsevasi. Ei ihan paikallista designia, mutta hurmaavasti esillä, paljon ja kaikkea. Ehdottomasti kannattaa piipahtaa. Allekirjoittaneellekin lähti uusvanhakyltti keittiöön. Huomasin juurikin, että en voi elää ilman sitä.

"Istuntosali" ennen vanhaan. Kuvattu alhaalta päin.

Loppis stailii

Lähti mukaan. 
Erityismaininta menee Ekenäs Second Hand shopille. Eli paikallisen helluntaijärjestön ylläpitämä loppis eli kirppis. Enpä nyt ihan äkkiä muista, niin kivasti laitettua kirpputoria. Tavarat ovat upeasti järjestyksessä ja koko komeus on kasattu useampaan, vanhaan rakennukseen. Paikka on jännästi piilossa keskustasta päin tullessa, ja se todella yllättää runsaudellaan. Paikan pitäjät ovat selvästi estetiikan maistereita, niin yksityiskohtaisen kivasti koko komeus on rakennettu. Virallinen osoite on Kuningattarenkatu 2 ja kaikille kirppiskävijöille ehdoton tutustumisen kohde.

Pidä kii

Tango Pelaguunia

Tere Tammisaarest
Tammisaaressa saa päivän kulumaan mukavasti. Tällä kertaa emme kerenneet ruokailemaan, mutta sehän kertoo vain siitä, että sinne on mukava palata taas uudelleen. Aina ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan. Kotimaassa on upeita, kivoja kohteita tutustua ja nauttia turistina.  Menkää ihmiset kotimaahan, menkää vaikka Tammisaareen!

23.6.2015

Uutta ja vanhaa

Olen rakastunut rouheaan! Mä en ole koskaan ollut kauheasti vanhan tavaran tai antiikin perään. Uutta, kiiltävää ja puhdasta pitää olla. Toki, sopivasti jotain elämän mukanaan tuomaa, mutta sellaisista kuluneista, kauhtuneista, likaisista ja rouheista en ole erityisesti pitänyt.

Löytö astiakaapiksi

Löytö esim kirjahyllyksi
Niin kuin ihminenkin muuttuu, vanhenee ja rapistuu, niin mielipiteet ja intohimon kohteet muuttuvat. Olen vallan ihastunut vanhan ja uuden yhdistämiseen. Ennen niin likaiset ja kuluneet pinnat ovat alkaneet näyttää silmissäni kauniille. Ajanpatina kertoo eletystä elämästä ja siinä on silmää ja sielua hivelevä pinta.

Löytö pöydäksi

Ei tästä ihan peilailla mutta näyttävä 
Varsinaiselle antiikille, rokokoolle ja biidermaijerille en lämpene vieläkään, mutta rouhea, kulunut, rosoinen saa sydämeni sykkimään. Näin loma-aikaan on erittäin antoisaa kierrellä maakuntien kirppareita sekä vanhantavaranmyymälöitä ja tehdä todellisia löytyjä. Ja mikä parasta, minulle aarre toisen roska, voi olla hinnaltaankin hävyttömän halpa.

Kaunis pöytä. Kuva netistä. 

Löytyi mökin varastosta. Lähteeks himaan syksyllä?
Tällaisen kuluneen sijoittelu vaatii tilaltakin jotain. Rouhean pinnan yhdistäminen vaatii rinnalleen  uutta ja puhdasta, näin vastakohdat toimivat parhaiten ja näin saadaan aikaiseksi mielenkiintoista ja uniikkia jälkeä.

Upeasti rouheaa. Kuva netistä.
Vanhoissa ja kuluneissa huonekaluissa on tärkeää, että niitä ei ole liikaa ja niiden ympärillä on tilaa hengittää. Jos täytät kodin pelkästään vanhoilla ja kuluneilla tavaroilla voi efekti äkkiä olla kaatopaikka. Sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa, saadaan asujansa näköinen koti, intresantti ja lämminhenkinen.

Kuvien tavarat löytyi Billnäsin käsityö - ja antiikkiriihestä.