21.12.2013

Lemon Deco toivottaa kaikille lukijoille Torttuisaa Joulua ja 
Hulvatonta Uutta-Vuotta 2014!


18.11.2013

Ostaa myy ja vaihtaa

Kohta olen asunut kokonaiset kaksi vuotta nykyisessä asunnossani ja pelkästään tieto siitä, että vaihto voisi olla mahdollinen, saa sykkeeni kiihtymään. Mikä onkaan mukavampaa, kuin hurauttaa elämässä taas pakka sekaisin ja ostaa uusi koti. Ongelmani on ollut se, että en oikein viihdy tällä alueella vaikkakin asuntoni on minulle juuri sopiva ja kuin itselle tehty. Kaksi vuotta on tarpeeksi pitkä aika yrittää totutella, mutta jos sinä aikana lähestymistä alueeseen ei tapahdu, niin ei sitä sitten tule ollenkaan. Näinköhän ensi vuosi on uuden kodin vuosi? Toivottavasti.


Jos ostan uuden kodin, turvaudun myynnissä ja ostossa ehdottomasti ammatti-ihmisiin. Minulla on se onni, että tuttavapiirissäni on hyvä kiinteistövälittäjä. Voin huoletta jättää kaiken tämän hyvinkin stressaavan tapahtuman välittäjäni käsiin. Sanotaan, että olisi hyvä, jos perhe -tai ystäväpiirissä olisi lääkäri, asianajaja, hammaslääkäri ja kampaaja. Liittäisin tähän listaan mielelläni myös hyvän kiinteistövälittäjän. Ja sellainen välittäjä on ehdottomasti Timo Leppänen. Hän työskentelee RE/MAX:illa ja on todella asiansaosaava huippu myyjä. Hän on hoitanut meillä jo kaksikin onnistunutta myyntiä ja auttanut esimerkillisesti uusien kotien löytymisessä. Voin vain todeta, että harvoin saa niin hyvää ja asialleen omistautunutta palvelua.

Timo pitää myös hauskaa blogia. Pääset tutustumaan Timon sivuihin ja blogiin yhteistyökumppanit otsikon alta, klikkamalla Myymmekotisi.fi linkkiä. Siellä on myös kaikki tarvittavat yhteystiedot, jos olet sattumoisin myymässä asuntoasi ja etsimässä uutta kotia itsellesi. Voin todella lämpimästi suositella!

12.11.2013

Persoonallista pintaa

Oman postauksen vaatii myös uniikit fototapetit, Canves-taulut ja sisustustarrat. Näillä, jos millä saat uniikkia jälkeä! Olen aika moneen kohteeseen suositellut jotakin persoonallista yksityiskohtaa. Onko se fototapetti omista kuvista tai joku upea taulu. Sivuillani seikkaileva ruusutaulu on yksi hyvä esimerkki sellaisesta. Otin makrokuvan ruusunkukasta, hieman ylivaloitin taustaa ja kuvasta tehtiin neljän taulun upea kokonaisuus. Yksi taulu on kokoa 80 x 80 ja näin saatiin aikaan näyttävä kokonaisuus.

Rakastan kuvaamista ja minulta löytyykin hurjasti eri vaihtoehtoja tauluille. Taulun, fototapetin sekä sisustustarran voi teetättää myös omista kuvista. Laitetaan niitä rakkaita muistoja seinälle tai pöytäpintaan, liukuoveen, ihan minne tahansa. Varmasti on uniikkia. Vaihtoehtoja näissäkin on lukemattomia ja autan tässä asiassa mielelläni. Laitan tähän taas muutamia kuvia esimerkkinä.


Tässä kohteessa eteistilan ja olohuoneen jakajaksi tarvittiin liukuovi. Mietittiin kuinka siitä saisi jotenkin kivan, eikä ihan sitä tavallista. Päädyttiin ottamaani kuvaan, missä voikukka on hedelmällisimmillään. Mikä parasta, tarra laskee upeasti läpi myös valon ja tunnelma on todella unelmat kevyt. Liukuoven pintaan teetätettiin siis kuvastani sisustustarra. Toimii!


Aina fototapetin ei tarvitse olla koko seinä. Se voi olla yksi iso kuva. Ottamani kuva on makrokuva liljanlehdestä. Raikas.


Canves-tauluilla saa myös kivoja yksityiskohtia. Tässä kolme mustavalkoista taulua ja niille on maalattu seinään kehys.


Tässä meidän mökin auringonlasku pääsi makuhuoneeseen Tikkurilassa.


Minä itse herään joka aamu koivikossa. Tapetti Bauhaus.






Ei niin tavallista seinäpintaa

Teen vielä pikku postauksen erikseen erikoismaalauspinnoista. Koska ne ovat lähellä sydäntäni, ja miksi tyytyä vähempään, kun voi saada enemmän? Tässä tuo pitää niin paikkansa. Lähes samalla vaivalla saa uniikin seinäpinnan kuin ihan sen tavallisenkin. No joo, maalit on hieman kalliimpia ja tietoa / taitoa tarvitaan. Mutta lopputulos on kyllä jotakin ihan muuta kuin se yksivärinen, tavallinen seinäpinta. Eikä tämä nyt tarkoita sitä, että asunnon jokainen seinä pitää rätkiä erikoispintaa täyteen. Ei toki, yksikin tehosteseinä oikeassa paikassa antaa kotiin luonnetta ja hyvää energiaa.

Vaihtoehtoja on useita. Kannattaa tutustua niihin esim. Tikkurilan sivuilla, sieltä niitä löytyy joka lähtöön ja laitankin tässä muutamia esimerkkejä tehdyistä kohteistani ja malleista. Kannattaa olla rohkea ja avoin, mitä ihmeellisemmät väriyhdistelmät voivat toimia upeasti. Väriä ei kannata pelätä. Eikähän se ole kuin yksi maalattu seinä. Äkkiäkös tuon maalaa piiloon, jos alkaa kyllästyttää. Toki, erikoispinta voi myös olla luonteeltaan hyvinkin harmooninen ja rauhallinen.








Makuhuoneen seinäpinta

Sain eilen valmiiksi asiakkaalle makuhuoneen erikoismaalipinnan. Vähän tyhmä sana, mutta mikä se voisi olla? Tajuntaa päräyttävä seinätaideteos, kenties. Mielestäni siitä tuli upea. Uniikki. Kohtalokas.

Käytin kohteessa kolmea sävyä. Kaikki Tikkurilan Tunto Hienoa. Lisäksi lisäsin Taika
Helmiäislasyyri / Hopea kahden sävyn joukkoon. Miksi niin? Haluttiin seinälle kuitenkin hienoinen hohde, mutta ei peittää lasyyrilla upeita sävyjä. Sävyt kohteessa oli V 502, L 426, sekä Tunto valkoinen.


10.11.2013

Lämpöä ja rakkautta

Kohde sijaitsee Vantaalla ja on juuri valmistunut omakotitalo. Asiakas kutsui minut paikalle , kun ongelmaksi olikin muotoutunut lievä kodittomuus, kylmyys ja tietty kliinisyys. Väritys ja pintamateriaalit kohteessa kautta linjan ovat musta, harmaa ja valkoinen. Tekstiilejä ei juurikaan ollut. Ja sainkin tehtäväksi suunnitella mm. verhot ja matot kohteeseen. Koti oli jo upea kokonaisuus, mutta minunkin mielestä hieman persoonaton ja kylmä. Sain siis erittäin mieluisan tehtävän. Toin kohteeseen lämpöä, väriä ja rakkautta. Emme ole ihan vielä viimeistellyssä vaiheessa, mutta en malta olla jo esittelemättä. Tässä muutamia makupaloja, mutta varsinainen kohteen esittely ja kaikki tehdyt muutokset tulevat varmasti vielä myöhemmin.

Asiakkaalla oli jo kodin värimaailma hyvässä harmoniassa, mutta sinne haluttiin hieman jotakin piristettä. Kuvasin heille ruusun, josta tehtiin ( Art4u ) upea neljäosainen taulu.



Sain vaikuttaa myös valaistukseen, joka olikin aika haastava. Huonekorkeus avautuu alakerrasta yläkertaan ja siihen ei mikään vaatimaton kattovalaisin olisikaan sopinut. Päädyin Verner Panttonin Spiral3  ( Valaisin Grönlund ) valaisimeen. Upea eikö totta? Ruokailutilaan valittiin Maranellon, silmiä hivelevän kaunis kattokruunu ( samoin Grönlund.)



Sain valita myös verhot koko kohteeseen ja ne valittiin Eurokankaan laajasta valikoimasta. Keittiöön ja ruokailutilaan valittiin laskoskaihtimet. Upea valkoinen ja hohtava harmaa. Ripaus ylellisyyttä. Olohuoneeseen harmaa raakasilkki ja kaveriksi halusin hieman keveyttä valkoisella läpikuultavalla, kuvioidulla verholla. Aina molemmat verhot eivät tarvitse olla samanlaiset. Näin saadaan kivasti mielenkiintoa ja jännitettä.


Asiakkaan isoisä oli aikoinaan tehnyt lentävät kurjet. Ne sopivat yläkertaan avautuvalle seinälle kuin nenä päähän. Mielestäni kaunis ja persoonallinen yksityiskohta.


Makuhuoneeseen laitettiin musta, hopealla kuvioita tapetti ( RTV.) Makkariin haluttiin tummanpuhuvaa dramatiikka ja valitsimme sinne myös mustat verhot. Tästä kuvasta ei välttämättä näy, mutta verhoissa on ommeltu yhteen kaksi kangasta. Musta raakasilkki ja kaunis kevyempi, kuvioita. Idea on erittäinkin toimiva, jos haluat jotakin erilaista.


Kohteessa tehtiin myös erikoismaalauspintaa, ja keittiön seinät tapetoitiin. Mutta niistä saatte kuvia myöhemmin, kun kohde on lopullisesti valmis. Palataan!

Mistä rakkaus alkoi?

Tämä on ensimmäinen postaus, jonka teen Lemon Deco blogiini. Tervetuloa!

Tästä eteenpäin kaikki mun duunit ja kaikki se ihana, mikä liittyy sisustukseen, tulee olemaan täällä. Eilen luotiin pohja kaikelle ja nyt alan pikkuhiljaa laittamaan tänne matskua.

Portfoliossa on jo tehtyjä kohteita, juttuja koulutuksista ja kursseista. Blogissa taas päivitän ajankohtaisia ja työn alla olevia kohteita ja minua kiinnostavia sisustusjuttuja. Tarkoituksena ei ole päivittää joka päivä, vaan tämä on kanava esitellä tekemiäni töitä. Saatan höpistä välillä aiheenkin vierestä, mutta olkoonkin kaikki sellaista, mikä juuri sillä hetkellä koskettaa sydäntäni. Lemon Deco välilehdellä kerron enemmän itsestäni ja yrityksestäni. Sitäkin pitäisi vielä päivittää.

Juuri nyt on kiireinen viikonloppu. Miksi aina kaikki kiva ja duunit tahtoo kertyä samalla viikonlopulle?  No, en ota stressiä, täydennän blogia, jahka kerkeän. Kiirettä ei ole, mutta joutua pittää. Juurikin tänä viikonloppuna on ollut yhden kohteen viimeistely, saatiin verhot perjantaina ja niiden laitossa menikin eilen useampi tunti. Tänään olisi yksi erikoismaalauskohde. Sinne niin pitäisi makuhuoneen seinään maalata upea, uniikki pinta. Sekin ottaa oman aikansa, mutta on ah, niin ihanaa ja antoisaa tekemistä. Rakastan erikoismaalipintoja!

Yritän pitää postaukset helposti ymmärrettävinä, enkä läpise joutavia. Esittelen pieniä makupaloja valmistumassa olevasta kohteestani. Ihan loppuun asti hiottua ei vielä ole. Listaa, väriä, huonekalua ja stailausta vielä vaille, mutta muutamia kuvia jo napsin. Siitä siis oma postaus. Ole hyvä!

Ja hei, kiitos, kun kävit. Olemassa olostani saa kertoa ja yhteystietoni löytyvätkin sivuiltani.

9.11.2013

Lemon Deco


Sisustus on osa elämää, ja kaunis koti on sielusi maisema.

Lemon Deco on sisustussuunnittelua tunteella, intohimolla ja rakkaudella suomalaisia koteja kohtaan. Tarvittaessa olen hyvinkin rohkea hulluttelija, mutta tyylikäs skandinaavinen rauhallisuuskaan ei ole vierasta.

Miksi tyytyä vähempään, kun voi saada enemmän?

Autan mielelläni kotiisi liittyvien sisustusongelmien kanssa. Tehdään yhdessä persoonallista tyyliä. Kauttani fototapetit, upeat sisustustaulut, erikoismaalaustekniikat ja värien harmonia. Rakastan kankaita ja tekstiilien suunnittelu on lähellä sydäntäni.

 Koti on elämistä varten ja se on juuri sinun näköisesi. Tehdään yhdessä unelmista totta.

 
Lemon Deco/Make